Page 4 - NS1-23-MagNet
P. 4
Klaukkalassa
Timo Jutila ja vaimonsa Satu Jutila etsivät kaksi ja puoli vuotta uutta pesäpaik-
kaa niin, että lopulta väsymys sai lopettamaan haun. Satu sai kuitenkin vihiä
upeasta paikasta Kaukkalassa pariskunnan tultua juuri jääkiekon MM-kisoista
Slovakiasta. Myyjä sattui olemaan juuri samaisissa MM-kisoissa, ja kaupat
tehtiin puhelimessa päivää ennen avointa näyttöä.
TEKSTI JA FOTO JUKKA NISSINEN
–A suttiin Vuo- Juti on tunnettu ’rillaamisestaan.’ klubi, jossa tarjotaan ruoat mia, ei vain jääkiekkoon
saaressa. Tuli Captain’s Lounge, ja kaikki, Juti toteaa. liittyviä. On rippijuhlia,
tieto, että Tam- Jetset Club Nokia Areenalla Jutiloi- häitä yms. Vaimon kanssa
pereelle rakennetaan uusi Intrum Justitia alkoi den yrityksellä on 50-paik- on mukava olla, mutta nyt
Nokia Areena, josta sitten 2000-luvun alussa vahvasti kainen JetSet Club sekä tehdään töitäkin yhdessä.
oli mahdollisuus saada sponsoroimaan jääkiekkoa, sen yhteydessä, viereisessä – On historiallinen
tilaa meidän toiminnalle. myös Ruotsissa ja Norjas- rakennuksessa, Tampereen tapahtuma, että 2023
Todettiin, että pitää siirtyä sa. He tarvitsivat henkilön, Aikuiskoulutuskeskuksessa järjestetään toiset kotiki-
lähemmäs Tamperetta, Es- joka vetää tapahtumia VIP-tila Captain’s Lounge, sat peräkkäin. Sitten ei
poo–Hämeenlinna–Porvoo ja se sopi Jutille, joka jonne mahtuu enemmän Suomeen tulekaan kisoja
-kehän sisälle suurin piir- veti ryhmiä Karjala Cup ihmisiä. ainakaan seuraavaan kym-
tein. Ja että kämpän pitää -reissuilla 18–19 vuotta – Captain’s Lounge meneen vuoteen.
olla sellainen, että siitä ei MM-kisareissujen ohessa. aukeaa neljä tuntia ennen – Toinen lohko on
enää sitten muutella, Timo Lisäksi Juti on luennoinut itse ottelutapahtumaa ja se Riikassa, toinen, Suomen
Jutila kertoo Tampereen tiimityöskentelystä ja teh- on käytössä vain MM-ki- lohko Tampereella. Meillä
murteella. nyt Rillataan-tapahtumia. soissa. JetSet Club on on uusin, kaunein ja paras
Juti ajaa hulppeat – Vaimo sitten ehdotti, käytössä joka päivä ympäri jääkiekkoareena maail-
100 000 km vuodessa. että tehdään tällainen vuoden ja siellä järjeste- massa. Suomi ja lätkäihmi-
Klaukkalaan rakennettiin firma Nokia Areenan tään muitakin tapahtu- set saavat herkkua.
sopivasti uusi ohitustie yhteyteen. Lähdettiin heti
suoraan moottoritielle. New Yorkiin tutkimaan,
Kesäaikaan Tampereelle millaisia tiloja siellä on.
ajaa tunnin ja vartin. Aitio on aitio, mutta miten
– Sijainti on mahtava, me tehdään se? Tutkittiin
rauhallinen ja turvallinen joka nurkka Nykissä. Pää-
paikka, jossa on hyvät dyttiin siihen, että meillä
ulkoilumaastot Andy Mc- on partnereita, joilla on
Coylle. jäsenmaksun maksettuaan
Andy McCoylle? Onko etuosto-oikeus kaikkiin
Andy Jutiloiden lenkkika- tapahtumiin. Voi ostaa yh-
veri? Onhan se, nimittäin den tai 50 paikkaa. Meillä
kolmivuotias jackrussellin- ei ole pelkkä aitio, on
terrieri.
Tampereella Jutilat
eivät halua asua, kun
Helsingissäkin on töitä,
jonka lisäksi kansainväli-
nen lentokenttä on lähellä
Klaukkalaa. Ja kodin pitää
olla koti, ei kaupungin
hulabaloota.
Uudessa talossa Nur-
mijärven Sähkö toimittaa
sähkön, joka lämmittää
ylä- ja alakerran lattioita.
Lisäksi huoneistossa on
varaava takka sekä ilma-
lämpöpumput ylhäällä ja
alhaalla.
4