Page 10 - Pelastusalan-ammattilainen-1-2025
P. 10
LUE VERKOSTA SPAL.FI JUHA-PEKKA LAAKSO
”Tarttukaa rohkeasti työhön
ja kysykää”
PITKÄN URAN hätäkeskus-
päivystäjänä tehnyt Kirsi Karinko
arvostaa, kun saa oppia kolle-
goilta. Oma itsevarmuus on
muovautunut uran aikana.
Karinko on löytänyt keinot,
joilla esimerkiksi vaikeissa
kriisipuheluissa pystyy toimi-
maan. Tuoreita päivystäjiä
konkari kannustaa kysymään,
jos asiat mietityttävät.
PEXELS
Toimintavalmiusohje uudistui
Omavalvonnassa kirjavuutta FREERANGE SISÄMINISTERIÖN JULKAISEMA muushistoria viisi vuotta taaksepäin.
– henkilöstöpula näkyy uusi pelastustoimen toimintavalmiu- Riskiruudukkoa käytetään pääasiassa
den suunnitteluohje korostaa aiem- vain pelastustoiminnan ensimmäisen
LAKISÄÄTEINEN OMAVALVONTA on kunnossa noin puolessa paa enemmän toimintaympäristö- ja vasteen toimintavalmiuden mitoitta-
hyvinvointialueita, kertoo aluehallintovirasto. Päällystöviran- riskianalyysin sekä onnettomuuksien miseen.
haltijoiden vähyys näkyy omavalvonnan laadussa. ehkäisyn vaikutusta toimintavalmiu-
den suunnitteluun ja seurantaan. Riskiruutumallin ohella toiminta-
Kun suru tulee lähelle, valmiuden suunnitteluun vaikuttavat
työrooli suojaa uupumiselta Ohjeessa kuvataan toimintaval- monet muut tekijät. Esimerkiksi eri-
miuden suunnittelun eri vaiheet tavan- tyistä tarkastelua vaativissa paikal-
SURU ON väistämätön osa auttamisen ammattilaisten työtä. omaisista tehtävistä poikkeusoloihin. lisissa kohteissa on selvitettävä tar-
Se voi näyttäytyä henkilökohtaisena kokemuksena, asiakkaan Lisäksi siinä esitetään pelastustoi- vittavat pelastustoiminnan palvelut ja
tai hänen läheistensä suruna tai koko työyhteisön jaettuna mintaan osallistuvien muodostelmien suunniteltava toimintavalmius.
tunteena. Toisen suru voi nostaa pintaan omia muistoja. vähimmäissuorituskykyjä ja muodos-
telmien toimintavalmiusajoille asetet- Onnettomuustyypeistä on tunnis-
tuja tavoitteita. tettu tehtävät, joissa ensimmäisen
yksikön nopealla toimintavalmiudella
Uusia asioita ovat muun muassa on kohonnut mahdollisuus pelastaa
suorituskykyyn liittyvät käsitteet ja ihmisille, ympäristölle tai omaisuudel-
toimintavalmiuden suunnittelun tasot. le aiheutuvia onnettomuusvahinkoja.
Uusi ohje mahdollistaa pelastusryhmää Näistä ”kohonneen pelastuspoten-
pienempien muodostelmien käytön tiaalin onnettomuuksista” käytetään
ainoana yksikkönä matalariskisissä lyhennettä KoPPO-tehtävät.
tehtävissä. Tämä edellyttää vielä pelas-
tustoimen tehtävänkäsittelyohjeen UUSI TOIMINTAVALMIUSOHJE ei vai-
päivittämistä Hätäkeskuslaitoksessa. kuta hyvinvointialueiden pelastustoi-
men laskennalliseen rahoitukseen.
TOIMINTAVALMIUDEN SUUNNIT- Rahoituksessa käytettävät kertoimet
TELUSSA käytettävä riskiruudukko määräytyvät rahoituslain ja -asetuk-
uudistuu. Jatkossa se perustuu pää- sen mukaisesti.
osin onnettomuushistoriaan, mutta
riskiluokkaan vaikuttavat myös ruu- – Hyvinvointialueet arvioivat jat-
dun kerrosala sekä ympäröivien ruu- kossakin pelastustoiminnan palve-
tujen riskiluokka. Pelastustoiminnan luiden tarpeet sekä suunnittelevat
toimintavalmiusaikojen tavoitteet ruu- alueiden palvelut paikallisten, alueel-
duittain pysyvät pitkälti entisellään. listen ja kansallisten riskien ja uhkien
mukaisesti, mutta valtakunnallisesti
Riskiruudukon ennustemallin tie- yhdenmukainen malli huomioiden,
dot päivitetään kerran vuodessa. pelastusylitarkastaja Tommi Luhta-
Aineistona päivityksessä on onnetto- niemi sanoo.
10