Page 15 - Pelastusalan-ammattilainen-1-2021
P. 15

15

SAATUAAN ilmoituksen uhka- tai väkivaltatilanteesta,             Tule tekemään
Kauppinen suosittelee työntekijälle rikosilmoituksen             kanssamme
tekemistä ja lääkärissä käyntiä matalalla kynnyksellä.           turvallista
Toki on myös uhkatilanteita, joissa näille ei ole tarvetta.      Helsinkiä!

    -- Vaadimme väkivallalle nollatoleranssia, joten               Haemme Helsingin kaupungin
tapaukset tulee saattaa poliisin ja oikeuslaitoksen                pelastuslaitokselle 30 palomiestä
käsiteltäväksi.                                                    vakinaiseen virkaan toimimaan
                                                                   palomies-ensihoitajan tehtävässä
    Vakavan uhka- tai väkivaltatilanteen jälkeen työn-             osallistuen myös onnettomuuksien
tekijän ei ole hyvä lähteä yksin kotiin, vaan suositelta-          ehkäisytyöhön. Tulevassa tehtävässä
vampaa on siirtyä esimerkiksi loppuvuoron ajaksi ambu-             työskentelet laitoksemme yhdellä
lanssityöstä muihin tehtäviin.                                     seitsemästä pelastusasemasta palo-
                                                                   ja pelastustehtävissä sekä ensihoidon
    -- Silloin työyhteisö on edelleen tarvittaessa keskus-         tehtävissä.
telutukena. Suosittelen myös näissä tilanteissa, että työn-
tekijälle pidetään aina defusing-purkukeskustelu, joka             Lisätietoja ja tehtävänkuvaus löytyvät
käydään luottamuksellisesti. Tässä haluan peräänkuulut-            www.hel.fi/rekry/fi
taa koko työyhteisön vastuuta huolehtia uhka- tai väki-            hakusanalla ”Palomies-ensihoitaja”
valtatilanteeseen joutuneesta kollegasta. Henkilö ei välttä-       Hakuaika 1.–17.3.2021.
mättä itse ymmärrä keskusteluavun tarvetta, joten mui-
den on hyvä siihen ohjata.                                    Koronarokotuksiin
                                                              ensimmäisinä ensi-
    Jatkotoimet tapahtuvat työterveyden toimesta, joten       hoitoon osallistuvat
on tärkeää olla asian tiimoilta myös sinne yhteydessä.
                                                              KORONAROKOTUKSIA on pelastuslaitoksissa päästy
    Kun rikoksen oikeuskäsittely on edessä, Kauppinen
pyrkii käymään työntekijän kanssa keskustelun, missä          toteuttamaan niin, että ensimmäisessä ryhmässä on
hän kertoo oikeuden toiminnasta ja siitä mitä salissa käy-    ensihoitoon osallistuva operatiivinen henkilöstö.
tännössä tapahtuu. Tästä on erityistä hyötyä silloin, jos
työntekijällä ei ole aikaisempaa kokemusta istunnoista. n         Helsingin pelastuslaitoksella operatiivinen henkilöstö
                                                              oli kokonaisuudessaan mukana ensimmäisessä aallossa,
"Pelkkä läsnäolo luo turvallisuuden                           sillä palomiehet tekevät puolet työvuorostaan ensihoitoa.
tunnetta, että ei ole jätetty asian                           Rokotukset alkoivat joulukuun viimeisinä päivinä.
kanssa yksin."
                                                                  -- Ensihoitajista, palomiehistä, paloesimiehistä, lää-
                                                              kintämestareista ja lääkäreistä käsittääkseni kaikki ovat
                                                              hakeneet rokotteen. Tämän hetken tiedon mukaan muut
                                                              ammattiryhmät, kuten palotarkastajat ja palomestarit,
                                                              saanevat rokotteen siinä vaiheessa, kun rokotukset ete-
                                                              nevät väestöryhmissä, pääluottamusmies Sami Anttila
                                                              Helsingin palohenkilöstö ry:stä kertoo.

                                                                  -- Rokotteen saaneet noudattavat edelleen samoja
                                                              koronan suojautumisohjeita sekä karanteenimääräyksiä
                                                              kuin aikaisemminkin, joten rokotus ei sinällään näy työssä. n
   10   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20