Page 10 - katsojaopas25e
P. 10
Lahden satamassa tapahtuu torstaista lauantaihin 14.–16.8.
Tervetuloa seuraamaan tapahtumia koko per
Lahti Historic Rally on ehtinyt jo ”aikamie- esimerkiksi SM1-luokassa ajokit ovat taatusti vielä ei voida varmuudella julkistaa paikalla
hen” ikään, kun tänä vuonna ajetaan jo parasta mahdollista ”A-ryhmää”. olevien nimiä. Kannattaa kuitenkin tulla pai-
24:s EM-ralli Lahdessa. Lahden kaunis kan päälle katsomaan. Aivan varmasti mielen-
venesatama on ollut myös pitkään kilpai- EM-kilpailijoita voi satamaan saapua jo kiintoinen ja kovatasoinen porukka on ”lau-
lun keskeinen paikka – sieltä on aina lähdetty torstaina, kun kilpailu alkaa perjantaiaamu- teilla” torstaina.
reitille ja sinne on aina tultu maaliin. Nykyi- na. Samoin on SM-kilpailijoiden laita. HRT-
sin myös huoltotoiminnat ovat kilpailukes- ja tasanopeussarjan kilpailijat aloittavat ki- Poikkeavia liikennejärjestelyjä
kuksen myötä satama-alueella, Sibeliustalon saurakkansa lauantaiaamuna, jolloin heidän sataman ympäristössä
läheisyydessä. kalustoaan pääsee tutkailemaan varmimmin.
Tapahtuma ja sen järjestelyt vaikuttavat sata-
Historic-autojen ja nykyaikaisten autojen Rallietkot hieman leikkimielisemmällä man alueella liikkumiseen keskiviikosta lau-
esiintyminen samassa autourheilutapahtu- konseptilla antaihin. Pääpiirteissään satamaan ei siis pää-
massa ei ole kovin yleistä. Lahdessa kuitenkin se autolla, joten kannattaa lukea alla olevat oh-
on hieno mahdollisuus tutkailla, miten auto- Torstai-iltana kello 19 alkaen tuttuun tapaan jeet ennen kuin satamaan suunnistaa.
jen tekniikka ja muodot ovat vuosien saatossa vietetään rallietkoja. Jo kolmannen kerran kil- Perjantaina 15.8. Sibeliustalolle tulevien
muuttuneet ja kehittyneet. Vanhin auto Lahti pailua edeltävänä torstaina satamatorilla, läh- konserttivieraiden bussikuljetukset ja taksilii-
Historic Rallyssa, ja näin ollen myös satamas- tö-/maalialueella tapahtuu. Kilpailijoita sekä kenne suositellaan ajettavan reittiä Niemen-
sa huoltoalueella, lienee Suomen Pekka Ant- järjestäjien edustajia on kutsuttu tilaisuuteen katu, Ankkurikatu ja Laiturikatu Sibeliustalon
talaisen ja hänen kartturinsa Antti Hietanie- vastaamaan haastattelijan kysymyksiin sekä rannan puolelle.
men Skoda Octavia Super. Auto ja miehet kil- tapaamaan yleisöä ja mediaväkeä hieman ren- Kevyen liikenteen ohjaus: Sataman tapahtu-
pailevat kategoriassa 1, jonka ikäkaudet ovat nommissa tunnelmissa. ma-alueelle pääsee jalan ja polkupyörillä. Sa-
1955–1961. Skodan moottori on 1221-kuu- taman Mankeli-pyöräasema on käytössä nor-
tioinen. Jyväskyläläinen, 73-vuotias Anttalai- Kilpailijoille on kehitelty leikkimielinen maalisti. Sataman alueella kevyttä liikennettä
nen on aktiivisesti kilpaillut sillä Euroopassa- kisa mölkyn parissa. Kilpailijat saavat ottaa ohjataan liikenteenohjaajin, aidoin ja siimoin.
kin EM-sarjan osakilpailuissa, viimeksi Tse- mittaa toisistaan mölkkykapulan heitossa ja Osa kevyen liikenteen väylistä ei ole käytössä
keissä huhtikuussa. parhaan pistesaaliin metsästänyt tietenkin ju- tapahtuman aikana. Tapahtuma-alueella on
listetaan Mölkkymestariksi. Tiesittekö muu- sähköpotkulautojen käyttörajoitus turvalli-
Tuoreimmat EM-sarjassa pisteistä ajavien ten, että Mölkky on alun perin Lahdessa kek- suussyistä.
autot ovat vuodelta 1992. Uudempiakin löy- sitty peli?
tyy, mutta he eivät aja EM-pisteistä. SM-sar-
jan puolella kalusto on ”viimeisen päälle”. Ei Kilpailijat tutustuvat torstaina reittiin ja
tietenkään aivan MM-tason kalustoa, mutta kilpa-autoille suoritetaan myös turvallisuus-
tarkastus iltapäivän ja alkuillan aikana, joten
Riemukkaat olivat tunnelmat vuoden 2024 Lahti Historic Rallyn maaliin-
tulopaikalla, kun EM-pisteistä ajaneiden kolme parasta juhli menestys-
tään. Keskellä voittajapari Ernie Graham ja tyttärensä Anna Graham.
Toiseksi (vas.) sijoittui belgialaispari Jacob Christophe – Regnier
Isabelle ja kolmanneksi Suomen Jukka Jalonen – Arto Tolvanen.
Kuva: Seppo Koskinen
10 | Lahti Historic Rally 2025