Page 9 - OmaaVoimaa_4-2019
P. 9

KASVUHALUINEN
PAIKALLINEN
KUMPPANI

Paikallisten energiayhtiöiden omistama Vertek pitää huolen, että arki
rullaa ja asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua.

TEKSTI: LAURI TUOMOLA KUVA: ELMERI ELO                               – Yhteistyömme on toiminut erinomaisesti. Olemme tyy-
                                                                   tyväisiä erityisesti siihen, että Vertek pystyy suuren asentaja-
Vertekin toimitusjohtajana puolitoista vuotta toiminut             määränsä johdosta toteuttamaan urakan haastavassa aikatau-
        Simo Rosendahl toteaa, että Vertekin nimi tunnetaan        lussa, Maula kiittelee.
        alueella hyvin, mutta liiketoiminnan laajuuden ja pal-
velukokonaisuuden tunnettuudessa on paljon tekemistä.                Simo Rosendahl nostaa esiin maitokauppavertauksen:
                                                                     – Sillä on oma arvonsa, että paikallisena yrityksenä hoidam-
  Niinpä tämäkin tarina on hyvä aloittaa faktalla, että Vertek     me projektin hyvin.
on paikallisten energiayhtiöiden omistama (Vakka-Suomen              – Kun sähköasentaja, työnjohtaja tai minä olemme Prisman
Voima 75 %, Rauman Energia 25 %) yhtiö, jonka ydinliike-           kassajonossa, voimme katsoa ketä tahansa silmiin ja olla yl-
toiminnat liittyvät sähkö- ja tietoliikenneverkkojen suunnitte-    peitä omasta työstämme. Elämme joka päivä samassa ympä-
luun, rakentamiseen, kunnossapitoon ja urakointiin sekä teol-      ristössä kuin paikalliset asiakkaamme.
lisuuden kunnossapitoon.                                             Kapasiteetti ottaa vastaan isojakin projekteja tekee Verte-
                                                                   kistä vahvan toimijan omalla alallaan. Raumalaisten arjessa
  Rauman Prisman meneillään oleva laajennusprojekti on             hyvin näkyvissä olevan Prisman projektin lisäksi Vertek toi-
nostanutVertekin nimen ja logon monien silmiin. Osuuskaup-         mii jatkuvasti esimerkiksi Olkiluodossa jaYaran tehtaalla Uu-
pa Keulan edustajat ovat eri yhteyksissä korostaneet paikalli-     dessakaupungissa.
suuden merkitystä Prisman projektissa.                               – Palveluliiketoimintamme kasvaa voimakkaasti. Teollisuu-
                                                                   den sähkökunnossapito on pitkälti ennaltaehkäisevää toimin-
  – Kyseessä on merkittävä projekti. Paikallisuudella on meil-     taa, jonka ytimessä on suunnitelmallisuus. Asiakas asettaa ta-
lekin todella iso merkitys jo pelkästään senkin takia, että omis-  voitteet ja me pyrimme ylittämään ne, Rosendahl tiivistää.
tajayhtiöidemme juuret ovat pitkälti yli satavuotiaat ja ne ovat     Myös energia-alan murros näkyyVertekin arjessa. Aurinko-
täällä, Vertekin toimitusjohtaja Simo Rosendahl sanoo.             paneelien asennuksista tulee jo merkittävä osa liikevaihdosta.
                                                                   Toisena esimerkkinä voi mainita voimakkaasti kasvavat säh-
  Hän mainitsee, että yksi Vertekin perusarvoista on pystyä        köautojen latausratkaisut, joihin liittyviä töitäVertek tekee nyt
palvelemaan ydinalueiden asiakkaita laadukkaasti ja hinnal-        merkittävästi enemmän kuin pari vuotta sitten.
taan kilpailukykyisesti tarjoamalla kokonaispalveluja ja rat-        – Vertek haluaa keskellä energia-alan murrosta varmistaa
kaisuja.                                                           kehittymisen energia-alan edelläkävijänä. Tässä osaava hen-
                                                                   kilöstö, asiakkaat ja eri sidosryhmät ovat avainasemassa, Ro-
  – Olemme tyytyväisiä, että saimme sähköurakoitsijaksi hy-        sendahl linjaa.
vän paikallisen yhtiön. Prisman laajennus- ja uudistustöissä
on mukana seitsemän paikallista urakoitsijaa, joten investoin-
ti jää suurelta osin hyödyntämään paikallista taloutta, Osuus-
kauppa Keulan kehityspäällikkö Jyrki Maula toteaa.

  Vertek on Keulalle jo entuudestaan tuttu toimija esimerkik-
si Rauman Kehätien S-Marketin rakennusprojektista.

                                                                                                                                      9
   4   5   6   7   8   9   10   11   12   13   14