Page 5 - OmaaVoimaa_1_2018
P. 5

Miltä tuntui poseerata sädekehä pään päällä?                                               Tästä on kyse
  – Lähinnä hassulta, niin kuin huumorin pitääkin tuntua.
                                                                                           •	Laitilan Wirvoitusjuomateh­taan
Teetkö omassa arjessasi ympäristöystävällisiä ratkaisuja?                                    tuotteissa on jo vuodesta 2001
  – Omantunnon mukaan tulee toimittua myös siviilielämässä. Yritän tehdä                     lähtien ollut esillä Tuulen voimalla
                                                                                             tuotettu -merkki, joka lienee
  ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja, mutta parannettavaakin varmasti                   Suomen vanhin energiamerkki

  on. Itselleni olen esimerkiksi perustellut, että kolmen auton ja yhden traktorin         •	Aurinkoenergiaan investoiminen
                                                                                             takaa sen, että maine Suomen
  omistaminen on erittäin ympäristöystävällinen teko. Kukaan ei voi ajaa yhtä autoa          ympäristöystävällisempänä pani­
                                                                                             mona vahvistuu entisestään
  enempää kerrallaan, joten kaksi autoa seisoo aina tallissa. Paitsi silloin kun puoliso
                                                                                           •	Tuulivoiman tapaan Laitilan
  on niistä toisella liikkeellä. Jos autot olisivat kolmen eri henkilön omistuksessa, ne     Wirvoitusjuomatehdas luottaa
                                                                                             aurinkosähkönkin osalta
  olisivat jatkuvasti liikenteessä saastuttamassa.                                           paikalliseen toimijaan, Lännen
                                                                                             Omavoimaan ja sen omistajayhtiö
  – Lisäksi vaihdoin koko kalsarirepertuaarini raumalaislähtöisen Tommi  Lähteen             Vakka-Suomen Voimaan
  firman (The Other Danish Guy) alushousuihin, koska ne on valmistettu merestä talteen
                                                                                           •	Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan
  otetusta muovijätteestä.Tosin tässä päätöksessä ylittämätön käyttömukavuus meni jopa       aurinkovoimalan suunnitteli
                                                                                             kotimainen Naps Solar Systems
  ansiokkaiden ympäristöarvojen edelle.                                                      Oy, joka myös valmisti kaikki
                                                                                             järjestelmässä käytettävät
Paljonko ajattelit viettää kesällä aikaa                                                     aurinkopaneelit
aurinkopaneelien tuottokäyrien seuraamiseen?
                                                                                           •	Asennustyö tehtiin paikallisin
  – Toistaiseksi se on ollut päivittäistä, joten tuskin se siitä ainakaan lisääntyy.         voimin

Mitä muita ns. pakollisia kesäsuunnitelmia on mielessäsi?                                  •	Tehtaan katolle asennettiin 668
  – Yritän suunnitella vapaa-aikaa mahdollisimman vähän. Lomatkin yritän ajoittaa            huippulaadukasta Naps Saana
                                                                                             -paneelia.
  niin, ettei silloin olisi mitään velvoittavaa tekemistä. Tosin kesäloman pitää osua
                                                                                           Lisätietoa Lännen Omavoiman
  Pitsiviikkoon, jotta pääsee Vanhaan Raumaan leikkimään turistia. Selvää tietysti         aurinkoenergiaratkaisuista:
                                                                                           www.lannenomavoima.fi
  on, että muissakin Rauman kesän ”päätapahtumissa” tulee viihdyttyä ja eiköhän ne
                                                                                                                                                  5
  Munamarkkinatkin kalenteriin mahdu.

Mikä oli toimitusjohtajan fiilis, kun tehtaalle myönnettiin
Suomen ympäristöystävällisimmän panimon titteli?

  -Ylpeä fiilishän siitä syntyi.Ylpeys kohdentui nimenomaan omaan henkilökuntaan,

  joka on ollut innolla mukana kaikissa ympäristö- ja tehokkuushankkeissa. Varmasti

  se titteli oli myös yksi tekijä, joka ajoi omaan aurinkovoimalahankkeeseen.

  Loppulausunnossa kun merkittävin kehityskohde Laitilalle oli oman energiantuo-

  tantokapasiteetin hankkiminen. Nyt sitäkin on sitten hankittu.

Kilpailu kauppojen oluthyllyillä on kovaa – mikä on tärkein
syy, joka saa asiakkaan valitsemaan Laitilan juoman?

  – Vahvasti uskon, että se on hyvä maku. Luonnollisesti myös mielikuvallisilla

  tekijöillä on valinnoissa oma roolinsa ja mielikuvaa yleensä vahvistaa vastuulliset

  teot. Kilpailu on tosiaankin tänä päivänä todella hurjaa, vaikka välillä toisinkin

  annetaan ymmärtää. Tarjontaa riittää ja kilpailussa voi pitkässä juoksussa pärjätä

  vain hyvillä, luotettavilla ja tasalaatuisilla tuotteilla sekä hyvällä maineella.

Olette aloittaneet vientiä ulkomaille – millaisia
haaveita tai tavoitteita tähän liittyy?

  – Haluamme nähdä toimivatko samat arvot, makumaailmat ja visuaalisuus muuallakin

  kuin Suomessa. Olemme jääräpäisesti sitä mieltä, että emme lähde tuotteitamme tai

  niiden nimiä maailmalla muokkaamaan markkinaan sopivaksi, vaan tarkoituksemme

  on myydä sielläkin suomalaisuutta ja tietynlaista ”laitilalaisuutta”. Se on tietysti

  vasten kaikkia viennin aloituksen oppeja, mutta kun omatunto sanoo niin.

  – Ensimmäisenä merkittävänä markkinana aukeaa kesäkuussa Ruotsi. Siellä

  toivomme nousevamme myydyimmäksi suomalaiseksi olueksi. Tosin se on

  helpommin sanottu kuin tehty, kun muilla on kymmenien vuosien etumatka.

  -Kiinassa tavoitteemme on pystyä toimittamaan se mitä markkina mahdollisesti vetää.

  Kokonaisuutena toiveissamme on kehittää Laitilasta suomalainen kansainvälisesti

  toimiva panimoyhtiö.

Mikä on oma lempijuomasi?
  –Tänä kesänä pitkään ja kapeaan lasiin kaatuu useimmin tiiviisti vaahtoava, alko­holi­­

  prosenttiaan 5,5:een nostanut ja muutenkin vahvasti uudistunut Kukko Vehnä.

Ja lopuksi vielä terveiset Omaa voimaa -lehden lukijoille.
  – Seurataan porukalla omaatuntoamme ja toivotaan, että omatunto ohjaa suosimaan

  paikallisia tuottajia ja palveluita.
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10