Page 1 - Pentukoiran_ruokinta
P. 1

Tämä artikkeli pentukoiran ruokin-
nasta on kirjoitettu koiranomistajien
kysymysten pohjalta. Kysymysten
aihealueet on jaettu kolmeen
kokonaisuuteen: pennun kasvu,
mitä pentu saa syödä ja koiran
kasvisruokavalio.

Pentukoiran ruokinta

Pennun kasvu                                                   rasvaa voi olla aina 25 %:n asti, sillä ne tarvitsevat energia-
                                                               tiiviimpää ruokaa. Energian määrää on hyvä kuitenkin
Tärkein pennun kasvuun vaikuttava tekijä on ruoan              arvioida aina koira- ja rotukohtaisesti. Kalsium-fosfori
energia. Vaikka koiran koko ja kasvu sinänsä ovatkin           –suhteeksi suositellaan 1.2-1.8:1. Geenien ja ruoan lisäksi
geneettisesti määrättyjä, on ruokinnalla suuri vaikutus        terveessä kasvussa on huomioitava myös esimerkiksi
siihen, kasvaako pentu perinnöllisen kasvupotentiaalinsa       liikunta, jota on oltava tarpeeksi, mutta se ei missään
hitaassa tahdissa eli saavutetaanko aikuiskoko nopeasti vai    nimessä saa olla liian rankkaa.
hieman hitaammalla kasvunopeudella. Varsinkin suuriro-         Jos pentu heittäytyy kovin nirsoksi, eikä suostu syömään
tuisilla koirilla liian nopeasta kasvusta usein varoitetaan,   sille tarjottua ruokaa, on hyvä kokeilla muita merkkejä tai
sillä se altistaa nivel- ja luustovaivoille. Vaikka näiden     ruokaa joka on koostumukseltaan erilaista. Jos on esimer-
sairauksien taustalla onkin hyvin monia tekijöitä, ovat        kiksi tottunut syöttämään kuivamuonaa, voi sen sekaan
tutkimukset kiistatta osoittaneet, että koirat jotka saavat    koittaa sekoittaa vaikka jauhelihaa, raejuustoa, piimää tai
pentuina syödä ruokaa vapaasti, kehittävät huomattavasti       kosteaa purkkiruokaa enimmillään kymmenesosan ruoan
enemmän luusto- ja nivelsairauksia kuin koirat, joilla         määrästä. Tämä saattaa houkuttaa pentua syömään ruoan
ruokinta eli energiansaanti on ollut rajoitettua.              paremmin. Jos pentu syö tietynlaista tai –merkkistä ruokaa
                                                               vain hetken aikaa ja tuntuu sitten kyllästyvän siihen, voi
Kaikkein energiantihein ravintoaine on rasva. Niinpä           sille ostaa pieniä määriä kerrallaan ja kierrättää erilaisia
                                                               ruokia vuorotellen. Myös kotona valmistettu ruoka tai
rasva vaikuttaa helpommin ruuan energiamäärään kuin            raakaruoka voi joskus olla teollista ruokaa maistuvampaa
hiilihydraatit ja proteiinit. Tutkimukset ovat osoittaneet,    pennulle. Ruokinnan suunnittelemisessa voi kääntyä
että proteiinin määrä ruoassa ei aiheuta luustosairauksia      ammattilaisten puoleen, varaamalla ajan esimerkiksi Viikin
kasvavilla pennuilla. Kasvunopeuden kannalta tärkeintä         Pieneläinsairaalan Ruokintaklinikalle, jolloin ei itse tarvitse
on siis pitää huolta siitä, ettei ruoan kokonaisenergiapitoi-  huolehtia pennun ravintoaineiden saannista. On myös
suus nouse liian suureksi, ravintoaineiden suhteista riippu-   hyvä muistaa, että aina ei kyse ole nirsoudesta, vaan
                                                               taustalla voi olla esimerkiksi pahoinvointia tai närästystä,
matta. Kirjallisuudessa suositeltava proteiinin määrä          jolloin on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.

ruoassa kasvaville pennuille on 22-32 % ruoan kuiva-ai-
neesta. Rasvan määrä kuiva-aineesta tulisi suurilla roduilla
pitää 8,5-17 %:ssa, ja keskikokoisilla sekä pienillä koirilla
   1   2   3